Rauha.

Henkisesti rankka viikonloppu takana päin, nimittäin ukkini hautajaiset olivat lauantaina.
Matka Itä-Suomeen tuntui hyvin ahdistavalta. Mitä lähemmäs hautajaisia mentiin, sitä enemmän rintakehästä puristi. "Tässä se hetki on, se hetki kun pitää jättää jäähyväiset." pyöri mielessäni.
Hautaan laskemisen jälkeen olo oli sellainen, ettei uskonut tapahtunutta vieläkään. Olo oli sekava, kun jatkoimme matkaa muistotilaisuuteen.

Sitten tapahtui jotakin, jonka myötä mieleni rauhoittui. Taivaalta alkoi tippua lunta hiljalleen. Vaikka en usko yliluonnollisiin asioihin, lumisade rauhoitti mieleni ja tuntui siltä kuin taivas olisi antanut merkin ukin rauhaan pääsystä. En pysty sanoin kuvailemaan sitä tunnetta.

Varmasti ikävä ei poistu koskaan, mutta nyt pystyn hyväksymään sen, että ukki on paremmassa paikassa, eikä häneen enää koske. Voin aina sytyttää hänen muistolleen kynttilän ja muistella yhteisiä hyviä hetkiä.

Voi hyvin siellä rauhallisuuden keskellä ukki <3