Täällä Pohjantähden alla...

... on niin ihanaa lenkkeillä!
Tulee aina niin hyvä mieli, kun on käynyt pidemmän kävelylenkin koiran kanssa. Tänään on ollut koko päivän sateinen ilma, mutta illaksi kirkastui niin, että taivas oli kirkas ja tähdet loistivat. Mahtava lenkkeilysää siis!

Viime aikoina kaiken muun murheen keskellä vauvakuumeeni on hieman laantunut. Ihmettelisin, jos ei olisi, ottaen huomioon kaiken henkisen taakan, jota olen tässä selvitellyt viime viikkoina. Saapa nähdä, kuinka pian se kuume taas nostaa päätänsä pusikosta kunnolla.

Kysyn toisinaan itseltäni: "Elänkö tällä hetkellä sellaista elämää kuin todella haluan?"
Toisena päivänä vastaan: "Tottakai. Rakastan miestäni yli kaiken ja yhteistä elämäämme, enää puuttuu se pieni käärö, joka antaa viimeisen silauksen onnelliseen elämääni."
Mutta toisena päivänä vastaan: "En todellakaan. Haluan vielä lähteä opiskelemaan, vaihtaa alaa.. haluanko sittenkin olla sinkku ja vapaa?"

Pääseeköhän näistä tunteista koskaan lopullisesti eroon vai toivonko mahdotonta..? Epäileekö ihminen aina, että on olemassa parempaa kuin mitä itsellä jo on? Voiko koskaan kukaan saada "täydellistä" elämää?

Näihin sanoihin ja tuntemuksiin tällä erää,

-veepu