Matka normaalipainoon

Matka normaalipainoon
Matkalla normaalipainoiseksi...

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Pienin askelin kohti tulevaa

Alan hiljalleen päästä eteenpäin surun keskeltä.
Helppoa se ei ole, mutta yritän parhaani. Hautajaiset ovat vielä tuloillaan muutaman viikon päästä, jolloin haavat jälleen avautuvat, mutta uskon sen jälkeen helpottavan.

Huomaan, että viikolla tsemppaan henkisesti niin kovin, kun esitän kaiken olevan kunnossa. Sitten iltaisin ja nyt viikonloppuna ne muurit kaatuu, ja itken itseni uneen.
Tämä nyt ei yksin johdu surusta, vaan minulla on muitakin asioita, jotka ovat henkisenä painolastina. En niistä välttämättä viitsi tänne kirjoittaa.

Nyt yritän päästä taas arkirutiineihini kiinni ja päästä liikkumaan pahan olon pois. Tänään siis lenkkipolulle tai kuntosalille pumppaamaan... tai miksei molempia!


2 kommenttia:

  1. Jaksamista ja halaus!

    Aika on ihana asia. Se auttaa, ja taitaapi olla ainoa apukeino tällaisissa menetyksissä. Aina tulee huominen ja ensi viikko ja sitä myöten pikkuhiljaa myös helpompi olo. Mutta aina menetyksistä toipuminen ottaa oman aikansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Aika on kyllä tehnyt tehtävänsä, vaikka hänen menehtymisestään on vasta viikko aikaa. Sisimmissäni jotenkin alan hyväksymään asiaa, vaikka se kipeää tekeekin.

      Teki hyvää käydä kuntosalilla, kun ensimmäistä kertaa viikkoon pystyin keskittymään treeniini. Kyllä se tästä!

      Poista